Pages

JUURESSA

18. joulukuuta 2010

Vietimme työpaikan pikkujoulua tällä viikolla ravintola Juuressa Helsingin Korkeavuorenkadulla. Tila oli todella intiimi ja rustiikkinen, toisaalta samalla kertaa tyylikäs ja arvokas. Pöytäseurueissa istui kulmakunnan rouvia ja työporukoita. Oli aivan turhaa tulla kysymään pöytää ilman varausta, Juuri oli viimeistä pöytää myöten täynnä - keskellä viikkoa.

Aivan Loistava pitkän kaavan mukainen illallinen alkoi raikkaasti kuusenkerkkädrinkillä, joka kirkkaisiin tottumattomalla meinasi ensipuraisun perusteella jäädä lasiin. Mutta eipä jäänyt. Juoma olikin oikein sopiva aperitiivi.

Alkupalat, Sapakset, sulivat suuhun. Prässättyä Hauhalan hanhea ja helmisipulikompottia, tuoremakkaraa, Jokirapu-maalaisjuustotäytteinen kaalikääryle tillivoisulalla ja vielä Olkien päällä kypsennettyä mäkimeirami-munajuustoa. Taivas. Seuraavalla kerralla voisin keskittyä vain niihin, vaikka pääruoaksi valitsemani Revittyä luomukaritsan lapaa, kurpitsapannukakkua ja luuydinkastiketta, olikin huikean hyvää. Myöskään viililista ei pettänyt. Biodyynaamiset ja luomupunaviinit houkuttelivat eniten. Valintamme, Julicher Estate Pinot Noir Martinborough New Zealand, oli oivallista sekä karitsan että kollegan tilaaman Haudutettua rautua, lipstikka-voikastiketta ja sienikreppi -annoksen kanssa.

Jälkiruokalistalta halusin ehdottomasti kokeilla Pullavanukasta ja karamellimaitoa, mikä toi mieleeni jostain syystä äidin uunijuuston. Kaikki annokset olivat ryhdikkäitä, hyvistä raaka-aineista kursailemattomasti ja rakkaudella tehtyjä ja palvelu oli rennon asiallista. Ei voi muuta kuin suositella.

Sapaksia Juuressa



























 

...Ja ennen seuraavaa kertaa Juuressa testaan Juuren puodin! Jumalaisen suloinen pikkukauppa täynnä luomuherkkuja.

www.juurenpuoti.fi

GORDON RAMSAYN MISUT

3. joulukuuta 2010


Viikko sitten tuli kokeiltua Pikaruokaa Gordon Ramsayn tapaan -kirjasta Helpon Tiramisun ohjetta. Olihan se helppo ja oli myös hyvää - niin hyvää, ettei ehditty ottaa edes kuvaa annoksista. No kuitenkin, ajattelin jakaa ohjeen muillekin misujen ystäville.

HELPPO TIRAMISU NELJÄLLE -

1dl kevytkermaa (käytin kyllä ihan reilusti normikermaa)
4rkl tomusokeria
250g mascarponejuustoa
1 tl vaniljauutetta
3 rkl marsalaviiniä (REILUHKO kolme)
2dl vahvaa huoneenlämpöistä kahvia
20-24 savoiardikeksiä 
kaakaojauhetta koristeluun

Vatkaa kerma ja 3rkl tomusokeria tasaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon mascarpone, vaniljauute ja 1 rkl marsalaa. Sekoita kahvin joukkoon loppu tomusokeri ja jäljellä oleva marsala. Kasta kahviin 4 keksiä ja vuoraa niillä neljän jälkiruokakulhon pohja. Lusikoi tai pursota kerros mascarponeseosta keksien päälle. Täytä astiat kerroksittain kekseillä ja seoksella. Lusikoi jäljelle jäänyt kahvi annosten päälle. Siivilöi kaakaojauhetta koristeeksi. Laita kylmään vähintään 20 minuutiksi. (Itse laitoin kaakaon vasta tarjoiluvaiheessa). Juuri ennen tarjoilua koristele annokset parilla savoiardikeksillä.

CHEDI / Tallinna

8. marraskuuta 2010





















Olimme lauantaina Pyhäinpäivän vietossa Suomenlahden vastarannalla. Tallinnan retkissä parasta vanhankaupungin katujen päämäärättömän vaeltelun lisäksi on tietenkin syöminen, joka sijoittui tällä kertaa aasialaishenkiseen Chediin. Suosikkeja tähän asti Tallinnassa ovat olleet Pegasus (jossa kävimme tälläkin kertaa nautiskelemassa lasilliset shampanjaa), La Bottega, Ribe ja Ö. Chedi vei kuitenkin kärkisijan Pegasukselta.

Ravintola on kaunis, rauhallinen ja palvelu on erinomaista. En ole koskaan aiemmin syönyt mitään vastaavaa aasialaista. Alkuruoka, Dim Sum platter with mushroom and vegetable dumpling, suli suuhun. Harvemmin tulee todettua tarjoilijalle, että annos oli just perfect. Toisen puoliskoni alkukeitto, Hot and sour soup with chicken, shitake and pomelo, oli myös täydellisen samettista.

























Yleensä pääruoka jää paremmissakin paikoissa alkuruoan varjoon, mutta ei tällä kertaa. Singapore roast chicken oli päältä makean rapea ja sisältä suloisen pehmeää. Silti vielä suuremmat pisteet sai seuralaisen Pi Pa duck, jonka paksu suolaisenmakea kastike oli erityisen maukasta. Annoskoossa ei kursailtu, vaan molempien linnut olivat todella reilun kokoisia. Riisi tarjoiltiin puisista, kannellisista kipoista, joissa se kesti näppärästi lämpimänä.



























Jos jotain tavanomaisempaa Chedistä pitäisi löytää, niin jälkiruoka ei ihan yltänyt muiden annosten tasolle. Hyviä nekin olivat, mutta Blueberry semifreddo ja Chocolate souffle` with vanilla ice-cream maistuivat juuri sellaiselta kuin niiden meidän mielestämme tulisikin maistua. Mitään aasialaista annoksiin ei oltu tuotu, jota ehkä odottelimme. Kokonaisuudessaan loistava illallinen, kannattaa käydä kokeilemassa.

Suklaafondantia sydämellä.

17. lokakuuta 2010

Olen kokeillut suklaafondantia jo kerran aiemmin ja nyt päätin tarjota sitä ihanille lauantaivierailleni. Teimme yhdessä kokonaisen menun - kesäkurpitsakeittoa, kuhaa bataattimuusin ja rucola-granaattiomenasalaatin kanssa -  ja sitten tätä fondantia suloiseksi jälkiruoaksi. Ohje on alunperin löytynyt yhdestä suosikki ruokablogistani, Pastanjauhantaa.

Suklaafondant valkosuklaasydämellä

50 g voita
50 g tummaa suklaata
1/2 dl vehnäjauhoa
2 munaa
3/4 dl sokeria
60 g valkoista suklaata
jäätelöä tai vaniljakastiketta

Sulata tumma suklaa ja voi varovasti kattilassa, vesihauteessa tai mikrossa. Vaahdota sokeri ja kananmunat keskenään paksuksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vehnäjauhot vähitellen ja sekoita. Lisää mukaan suklaa-voiseos ja nostele taikina kunnolla sekaisin nuolijalla tai lastalla kulhon reunoilta keskelle.

Täytä vuoat niin että reunoille jää mukavasti kohoamisvaraa. Tein itse kakkuset Teeman isoihin teekuppeihin, jotka osoittautuivat näppäriksi. Annoksesta tuli sopivasti kolme isoa kupillista meille suklaan suurkuluttajille, mutta annos riittää kyllä neljäänkin kuppiin hyvin.  Lisää vielä valkosuklaapalat taikinan sisään kuppien keskelle.

Paista kiertoilmauunissa 185 asteessa 10 minuuttia ja anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua. Kumosin jäähtyneen fondantin päälle ison lusikallisen omena-vaniljajäätelöä.

Pomminvarmat sämpylät.

11. lokakuuta 2010

Pengerkadun postaukset ovat näköjään keskittyneet lähiaikoina keittiöön ja sarja jatkuu. Tulin tehneeksi perjantaina ensimmäistä kertaa ikinä sämpylöitä. Koska olen täysin keltanokka leivonnassa, Pastanjauhantaa blogista löydetty, alunperin Taikinatiinun ohje, kuulosti tarpeeksi - noh - yksinkertaiselta. Ja onnistuin! Kirjallisuuspiirin kaverit saivat sämpylöitä Vuohenjuusto-kesäkurpitsakeiton kylkiäisinä.





















Pomminvarmat sämpylät

5 dl maitoa
50 g hiivaa
50 g voita
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
n. 10-12 dl jauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon. Lisää suola ja sokeri. Alusta joukkoon suurin osa jauhoista. Sulata rasva pehmeäksi ja lisää se taikinaan. Lisää loput jauhot. Anna taikinan kohota lämpimässä leivinliinan alla ainakin puoli tuntia.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle tasolle ja vaivaa jälleen kimmoisaksi. Leivo sämpylöiksi ja anna kohota pellillä parikymmentä minuuttia leivinliinan alla.  Koristelin sämpylät viiltämällä kohotusvaiheessa syvän viillon sämpylän pintaan. Voitelin sämpylät ennen paistamista maidolla. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 10 - 15 min.

Talviomenat + Tarte Tatin.

3. lokakuuta 2010

Sain ison korillisen kirpeitä talviomenoita äidiltäni. Tein elämäni ensimmäisen ranskalaisen omenapiiraan eli Tarte Tatinin soveltaen Hans Välimäen ohjetta, jonka löysin Jauhot Suussa -blogista. Tästähän tuli uusi suosikkini!












TARTE TATIN 
Pienellä valurautapannulla

Pannulle sopiva määrä omenoita kuorittuna je leikattuna lohkoihin 
n. 50g voita 
n. 1,5 dl sokeria
2 levyä torttutaikinaa pakastealtaasta
Vaniljakastiketta 

Levitä voikuutiot uuninkestävän valurautapannun pohjalle ja ripota puolet sokerista päälle. Asettele omenalohkot pannulle ja ripottele loput sokerit päälle.

Kauli taikina levyksi ja nosta omenoiden päälle. Taita taikinan reunat omenoiden ja pannun väliin. Laita pannu kuumalle levylle. Nosta se pois, kun taikinan reunan alta alkaa tulla karamellin väristä "kastiketta" (eli sulanutta sokeria, voita ja omenamehua). Siirrä pannu 200°C uuniin ja paista kunnes voitaikina on kullanväristä.

Aseta lautanen tai tarjoiluastia pannun päälle ja kumoa piirakka ylösalaisin lautaselle. Tämä kannattaa tehdä heti, kun piiras otetaan uunista. Tarjoile vaniljakastikkeen ja kaneliripauksen kanssa.