Pages

GROTESK

15. marraskuuta 2011

Hälyinen Grotesk otti meidät vastaan vasemmalla kädellä myöhäisenä perjantai-iltana pimeän Ludviginkadun kulmassa. Kiire. Pikkujouluporukoita ja pariskuntia. Pöytä löytyi kuitenkin hetken ihmettelyn jälkeen ja pääsimme odottelemaan yllätysmenun alkuruokaa. Sopuhintainen cava nopeutti odottelua ja samalla päädyimme ottamaan myös annoksiin valmiiksi ravintolan puolesta valitut viinit.

Punajuurikeitto vuohenjuuston ja pinjansiementen koristelemana sopi syksyisen illan akuruoaksi erinomaisesti. Erityismaininnan saa myös Groteskin leivät, sopivan suolaiset focacciat punaisista linsseistä tehdyn levitteen kera. Pakko kokeilla kopioida tuo suussa sulava levite kotona. Alkuruoan juomana oli kevyt, hapokas valkoviini, jonka rypäle unohtui yhtä nopeasti kuin pullo katosi tarjoilijan mukana pois silmistä. Keitto ja viini toimivat ihan moitteettomasti yhteen.

Pääruoaksi pöytään kannettiin suikaleisen kypsäksi hautunutta porsasta. Annoksen maku oli hyvä, mutta koska en ole suuri (kuolleen) possun ystävä, ruoka jäi suurimmaksi osaksi lautaselle. Possun toveriksi tarjottiin todella tanniinista ja tuhtia punaviiniä, joka niin ikään jäi kesken, sillä ilman ruokaa tätä viiniä ei oikein saanut suusta alas. Kaverille annos maistui paremmin ja jopa hieman kuivahko, lisukkeena ollut perunaterriini siirtyi omalta lautaseltani pöydän toiselle puolelle ja katosi parempiin suihin.

Jälkiruoan viini oli tuhti ranskalainen siideri. Ihmettelimmekin suhteellisen edullista viinipaketin hintaa (30€ kolmelle ruokalajille), mutta siideri selitti paljon. Juoma oli lähes täydellinen mausteiselle inkiväärikakulle, joten pieni pettymys korjaantui hetkessä. Kokonaisuus oli ihan kiva, ei nyt sattunut ehkä paras ilta henkilökunnalle eikä meille, mutta annetaan Groteskille tilaisuus vielä uudestaankin.

Nämä annokset eivät ole varsinaisella ruokalistalla, vaan kyseessä oli Tableonline -palvelusta löytynyt tarjous yllätysmenusta.



Ei kommentteja: