Pages

TALVINEN PÄHKINÄ-KOOKOSKAKKU

29. joulukuuta 2011

Kummitytön synttärikakkuna oli tänä vuonna suloisen makea, valkeahuntuinen Pekaanipähkinä-kookoskakku. Ihastuin kakkuun niin paljon, että tein maalla jouluaattona oman versioni.

PEKAANIPÄHKINÄ-KOOKOSKAKKU -
Pohja -
200g pehmeää meijerivoita
3dl sokeria
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
75g pekaanipähkinöitä
1dl kookoshiutaleita
2tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
2dl kuohukermaa

Täyte & kuorrutus -
75g pehmeää meijerivoita
300g tomusokeria
300g tuorejuustoa
2tl vanilliinisokeria

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen vatkaten. Sekoita jauhot, rouhitut pähkinät, kookoshiutaleet, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää kuiva-aineseos vuorotellen kerman kanssa taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija noin 22 cm). Tasoita pinta. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin tunti (itse paistoin leivinuunissa jälkilämmössä ja turhan kauan, kakusta tuli kovahko ja pinta ruskistui turhan paljon). Kumoa pohja hieman jäähtyneenä ja anna pohjan jäähtyä hyvin. 

Sekoita pehmeä rasva, tomusokeri, tuorejuusto ja vanilliinisokeri sähkövatkaimella tasaiseksi seokseksi. Leikkaa pohja kolmeen osaan. Levitä täyte väleihin, kakun päälle ja reunoille. Koristele kakun pinta kokonaisilla ja reunat rouhituilla pähkinöillä. Ohje löytyi Pirkan resepteistä.

KALAKEITTOA KAHDELLE

28. joulukuuta 2011

Lemppari ruokablogissani Pastanjauhajat olivat kokkailleet Juhlavaa kalakeittoa. Kokeiluun meni heti omassa keittiössä pienillä muutoksilla - olipa tyylikäs ja maistuva keitto. Kannattaa kokeilla vaikka uuden vuoden vastaanottajaisissa!



LOHI-KAMPASIMPUKKAKEITTO KAHDELLE -
300 g lohifileetä
voita
2 isoa tuoretta kampasimpukkaa
suolaa, mustapippuria

Liemi -
3,5 dl valmista kalalientä (tehtiin Pengerkadulla kalafondista)
1/2 sipuli
1 varsisellerin vartta
1/2 porkkana
tillinvarsia
1/2 dl kuivaa valkoviiniä
nokare voita
1/2 dl kuohukermaa

Koristeeksi -
leikattua tilliä ja krassia

Kuullota sipulilohkoja sekä varsiselleri- ja porkkanapaloja voissa, lisää valmis kalaliemi ja viini sekä tilli. Keitä lientä 30 minuuttia ja siivilöi vihannekset pois. Leikkaa lohifilee annospaloiksi ja paista voissa fileen paksuudesta riippuen noin kolme minuuttia molemmin puolin. Leikkaa kampasimpukoiden pintaan matala ristikkokuvio. Paista simpukoita kuumalla pannulla öljyssä pari minuuttia molemmin puolin. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kalaliemeen kerma ja kiehauta. Lisää pieni nokare voita ja vaahdota voimakkaasti sauvasekoittimella (Bamixin tasainen vaahdostulevy toimi hyvin).

Aseta valmiit lohipalat ja kampasimpukat lautasille. Koristele leikatulla krassilla ja tillillä. Tarjoile kuohkeaa kalalientä illallispöydässä suoraan kattilasta lautaselle lohen ja simpukoiden kaveriksi. Viininä meillä oli tällä kertaa Anakena Ona Viognier Riesling Chardonnay, jonka kuiva ja hapokas, hieman mausteinen maku sopi simpukkaisen kalakeiton rinnalle erinomaisesti.

JOULUMENU

11. joulukuuta 2011

Kaveripikkujouluista onnistui sitten tasan kaksi kuvaa. Kaksi. Ja nekin siinä ja siinä. Mutta jaan silti menun reseptit, sillä kokonaisuus oli aika kiva. Ja meillä oli kivaa, ennen kaikkea! Ohjeet ovat seitsemälle hengelle (ja kuten aina, en mittaile kovin tarkkaan raaka-aineita, eli ihan täyden totuuden mukaista ohjetta en pysty kirjoittamaan - maistele matkalla).

Alkupala kuohuviinin kanssa -
KYLMÄSAVULOHILEIVÄT
150g kylmäsavulohta
4 isoa ruisleipäpalasta
voita
ruohosipulia

Paahda leivät, halkaise kolmioiksi ja voitele. Lisää lohta ja koristele ruohosipulilla. Kuohuvana tarjolla oli jouluinen Nazares Cava Brut Reserva.

Pieni alkukeitto -
PUNAJUURIKEITTO, VUOHENJUUSTOA & PINJANSIEMENIÄ
1kg punajuuria
6 jauhoista perunaa
1/2 punainen chili
1L kasvislientä
1 dl kermaa
suola & pippuri
pinnalle vuohenjuustoa 
ja paahdettuja pinjansiemeniä

Kuori juurekset ja keitä kasvisliemessä n. 30min. Lisää keittämisen puolivälissä pilkottu chili. Soseuta keitto ja lisää kerma. Murustele pinnalle vuohenjuustoa ja ripottele paahdetut pinjansiemenet päällimmäiseksi. Keiton kanssa tarjoiltiin Wolfberger Riesling-Pinot Gris. Keiton resepti löytyi Helsingin Sanomien sivuilta.




















Pääruoaksi -
ANKAN- JA HANHENRINTAA KARPALO-PUNAVIINIKASTIKKEELLA
ANKANRASVASSA PAISTETUT PERUNAT & PORTVIINISIPULIT

SIPULIT -
14 paistisipulia tai pientä shalottia
1 rkl voita
1 rkl muscavadosokeria
1,5dl portviiniä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 timjaminoksaa
1,5dl punaviiniä

Laita uuni kuumemnemaan 150 asteeseen. Upota sipulit kiehuvaan veteen pariksi minuutiksi, näin kuoret irtoavat helposti. Kuori sipulit. Kuumenna voi paistinpannussa, lisää sipulit ja pyörittele. Lisää sokeri ja jatka ruskistamista. Lisää portviini ja mausteet. Keitä noin 5 minuuttia tai jos haluat sipuleista pehmeitä, vähän pidempään. Nosta sipulit uunikulhoon ja kypsennä 30min. Säästä viiniliemi kastikkeen pohjaksi.

KASTIKE -
suolaa
rosmariinia
2 rkl muscovadosokeria
2 dl karpaloita
2 dl kanalientä
1,5 dl portviinisipuleiden paistinlientä tai punaviiniä
kuorittu porkkana
½ sipuli
laakerinlehti
muutama mustapippuri

Laita kastikekattilaan muscovadosokeri ja kun sokeri sulaa, lisää sekaan karpalot. Mehusta marjat ja lisää kanaliemi, punaviini tai portviinisipuleiden paistinliemi, paloiteltu porkkana ja sipuli sekä mausteet. Keitä hiljalleen oin 30 min, siivilöi ja kastike on valmis. 

PERUNAT -
1 kg kiinteitä perunoita
timjamia
suolaa & pippuria

Keitä perunat lähes kypsiksi, leikkaa reiluiksi siivuiksi ja paista ankanrasvassa. Mausta timajmilla ja suolalla & pippurilla.

LINNUT -
1kg ankanrintaa
1 kg hanhenrintaa
suola & pippuri myllystä

Leikkaa rasvaan viillot lähes lihaan asti. Laita rintafileet kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin. Paista niin kauan, että rasvapinta on ruskea ja rapea (4-6 min), käännä ja paista edelleen 4 minuuttia, niin file jää roseeksi sisältä. Mausta ja laita folioon vetäytymään.

Leikkaa linnut muutaman millin siivuiksi, kasaa annokset ja tarjoile. Viiniksi valitsimme Montes Limited Selection Pinot Noir -viinin. Kastikkeen resepti ja annoksen idea on saatu Sorsanpaistajan blogista, perunoiden ja sipulien idea löytyi puolestaan Glorian ruoka & viini -lehden joulukuun numerosta.

Jälkiruoaksi -
LUUMUT PORTVIINISSÄ & KERMAVAAHTOA
(Tämän ruokalajin voit tehdä valmiiksi jopa päiviä ennen tarjoilua. Marinoidut luumut säilyvät usemman viikon jääkaapissa.)
2 pussia kuivattuja kivettömiä luumuja
vettä
4dl sokeria
2 kanelitankoa
sitruunan kuori ja mehu
3 mausteneilikkaa
1 vaniljatanko 
2dl portviiniä

Laita luumut kattilaan ja peitä ne juuri ja juuri vedellä. Annan luumujen pehmentyä 1/2 tuntia. Ota liotusvedestä 1/2 litraa ja lisää nesteeseen sokeri ja kaikki muut mausteet. Keitä sokerilientä hetki ja lisää luumut, kiehauta luumujen kanssa. Anna jäähtyä haaleaksi ja lisää sitten portviini. Säilytä kylmässä ja tarjoile kylmänä kermavaahdon kera. Idea luumuihin löytyi Kotilieden viikunaohjeesta. Kaikki tuntuivat pitävän tästä yksinkertaisen maukkaasta jälkiruoasta - sopii hyvin raskaan aterian päätteeksi. Kaveriksi tarjoiltiin mitäpä muuta kuin marinointiin käytettyä portviiniä!

Toisena jälkiruokana (!) tarjoiltiin vielä ihana pikkuinen marenkikakku, jonka vieraileva kokki Johanna toi tullessaan. Marengin päällä oli itsetehtyä kinuskia ja suklaakrokantteja. Nam. Sokerihumala oli taattu.